lauantai 8. syyskuuta 2012

Voitto!

Tänään on suuri päivä. Historian kirjoihin voidaan merkitä, että juuri tänään Tyyni paini Jellon kanssa ensimmäistä kertaa. Naapurin Jellohan täyttää pian jo puoli vuotta ja ongelmana on ollut Tyynin suhtautuminen pentuun. Tyyni on vaikuttanut pelkäävän sitä, hypännyt karkuun tai käynyt päälle ("hyökkäys on paras puolustus" on Tyynin taktiikka). Olemme käyttäneet kouluttajan meille suosittelemaan aivopesutaktiikkaa, jossa koira saa palkkaa nähdessään epämiellyttävän asian. Tällä pyrimme muokkaavan tämän pelottavan asian koiralle miellyttäväksi. Meidän tapauksessamme Tyyni on saanut nameja ensin nähdessään Jellon, myöhemmin Jellon tullessa lähelle tai Tyynin itse koskettua Jelloa. Tämä tekniikka on toiminut koko ajan paremmin. Ja tänään vihdoin koko prosessi kulminoitui siihen, että painittiin. Painimista edelsi juoksuleikki, mitä Tyyni on jo aiemmin Jellon kanssa harrastanut. Leikissä Jello jahtaa hurjasti harhauttelevaa Tyyniä. Tätä juoksemista aikansa jaksettuaan Jello vihdoin sai Tyynin painimaan kanssaan. 

Humppa on toistaiseksi ainoa koira, jonka kanssa Tyyni on lähivuosina paininut. Ongelma painimisen kanssa liittyy jotenkin Tyynin huonoon koirienlukutaitoon. Se saattoi aiemmin leikkiä koiran kanssa painien, mutta jos koira meni selälleen, niin Tyyni saattoi käydä päälle. Mikä on tietenkin erikoinen ratkaisu siinä tilanteessa minun näkökulmastani katsottuna. Nykyään Tyynin leikkiminen muiden kanssa on lähinnä juoksemista. Jensin kanssa Tyyni taitaisi haluta painia, mutta Jensiä epäilyttää sen verran, ettei se uskalla. Taustalla taitaa olla liian monta epämiellyttävää kokemusta. 

Mutta siis HipHurraa, koirallani on uusi ystävä!

Jello viilentää oloaan lammikossa, Tyyni liittyy seuraan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti