Kesälomamme vietto alkoi ikävästi. Mökkeillessämme Kihniössä koirien kera meinasi Humpalle käydä hullusti. Eräänä päivänä kävellessämme metsäpolulla Humppa alkoi jäädä jälkeen. Se usein käveleekin perässä ja sitten ottaa kiinni spurttaamalla. Siksi menikin jonkin aikaa kunnes tajusin, että jokin on vialla. Kun menin sen luokse, se oli aivan voimaton ja veltto. Nappasin sen syliini ja kannoin metsän reunalle, missä muut odottelivat. Siellä huomasin sen ikenten olevan ihan vaaleat ja olo huono. Juuri silloin kuulimme mönkijän äänen ja mies lapsineen pyyhälsi paikalle. Pyysin kyytiä autollemme, joka oli mökkikylällä parin kilometrin päässä. Hyppäsin mönkijän selkään ja mies kuljetti minut perille semmoista vauhtia, että mietin matkalla, että jos tästä lennän, niin kohta ei ole koiraa eikä omistajaa. Hyppäsin vuokra-autoomme ja soitin matkalla eläinlääkärille, joka oli 15 minuutin matkan päässä. Odotimme häntä eläinlääkäriasemalla hetken Humpan maatessa aivan uupuneena maassa.
Eläinlääkäriä odottaessa huomasin mahassa seuraavanlaisia jälkiä. Ensin näin niitä vain kaksi vierekkäistä ja luulin kyynpuremiksi.
Eläinlääkäri tunnisti heti jäljet mäkäräisen puremiksi ja sanoi koiran olevan niille allerginen ja joutuneen shokkiin. Humppa joutui tiputukseen ja noin puolen tunnin kuluttua alkoi nopeasti piristyä. Kuulemma verenkierto alkoi voimistua. Hän antoi tiputuksen mukana kortisonia. Tyytyväisenä Humpan äkkiparantumiseen lähdimme takaisin mökille. Samalla eläinlääkärille tuli päivystystehtävä ja hän lähti hoitamaan hevosta parin tunnin matkan päähän.
Mökillä huokaisimme helpotuksesta ja ihmettelimme mäkäräisten voimaa. Niitä oli ollut todella paljon. Aluksi olimme luulleet niitä hyttysiksi. Tajusimme asioiden oikean laidan vasta niiden tullessa autoon ja saadessamme läheltä nähdä niiden verestä pulleat vartalot. Yök. Emme kuitenkaan silloin tajunneet, että Humpan tila on niiden syytä. Eläinlääkäri kertoi, että ne voivat tappaa jopa lehmän. Olimme aiemmin nähneet myös huputettuja hevosia ja ymmärsimme niiden kuteiden suojaavan herkkiä hevosia pörrääviltä ötököiltä.
Hieman sen jälkeen kun palasimme mökiltä, ihmettelin miksi Humppa kiehnää itseään sohvaa vasten. Sitten huomasin sen huulen turvonneen, kuten kuvassa alhaalla näkyy.
Pikku hiljaa koiran naama alkoi turvota aivan muodottomaksi. Silmät eivät pysyneet auki ja kuono pullistui isoksi ja aivan kovaksi. Paniikissa soitimme eläinlääkärille, joka oli jo toisella paikkakunnalla. Hän arvioi antamansa lyhytkestoisen kortisonin vaikutuksen lakanneen ja suositteli sen antamista yhden histec-pillerin muodossa. Odotettuamme hetken lääkkeen vaikutusta turpoaminen jatkui ja aloimme huolestua hengitysteiden kunnosta, jolloin soitin omalle eläinlääkärillemme. Hetken puhelinneuvottelun tuloksena saimme ohjeet antaa kokonaisen kyypakkauksen ja seuraavana päivänä toisen. Onneksi muilta mökkiläisiltä saimme metsästettyä sellaisen, sillä juuri sen kerran kun sitä oikeasti tarvitsisi, niin eihän se ole mukana! Koirien ensiapulaukku oli mukana matkassa, mutta olin siirtänyt sieltä kyypakkauksen muualle. Turvotus alkoi helpottaa vasta monien tuntien kuluttua ja oli poissa vasta noin 16 tunnin päästä ensimmäisen kyypakkauksen antamisesta. Tässä vielä turvonnut naama.
Tässä kuvassa naama on jo hieman parempi, kuin pahimmillaan. Silti silmät eivät oikein mahdu olemaan auki ja turpa on enempi tapiirin kuin koiran kuono.
Mitä tästä opimme? Pidä kyypakkus mukana. Älä aliarvioi ötököiden voimaa. Ja Humppa on citykoira.
Voi toista:(
VastaaPoista